3.10.15

Keittiösuunnitelma

Ajanpuutteen ja valitsemaamme keittiöön (sekä ulkonäköön että hintaan) ihastumisen vuoksi keittöiden kilpailutus typistyi kahteen firmaan. Teimme viime viikolla sopimuksen keittiön toimituksesta tanskalaisia kalusteita myyvän Kvikin kanssa. Heidän uusi Senti-keittiö on liki täysin sellainen kuin ajattelin! Ja mikä parasta, ensi vuonna yksi sellainen asuu meillä :)
(kuva: Kvik)






 
Halusimme keittiöstä mahdollisimman pelkistetyn ja "ei keittiömäisen" sillä olohuone ja keittiö ovat yhtä tilaa ja oleskelualueelta on täten suora näköyhteys keittiöön. Tämä oli suurin syy, että valitsimme myös kylmälaitteet integroituna, sillä ne keittiösuunnitelmassa nököttävät suoraan olohuoneeseen päin (kuvassa kylmälaitteet ovat numerot 6 ja 7).



Sentissä on vetimien ja listoitusten sijaan "pomppusalvat" eli ne pystyy pompauttamaan auki niitä hieman tönäisemällä (luulempa että kehittelytiimissä on ollut ainakin yksi käsivarrella kulkevista vauva-ikäisistä kokemusta omaava henkilö). Vetimettömyys tekee kalusteista hyvin pelkistetyt, mikä on meidän mieleemme kovin. Rivat tulevat kuitenkin integroituihin kylmälaitteisiin ja astianpesukoneeseen, sillä niiden avaaminen pompauttamalla olisi tuskin järjevää (ei sillä, että olisi ainakaan vielä mahdollistakaan).
(kuva: Kvik)

"Ei keittiömäisyyttä" pyritään lisäämään myös jättämällä pois yläkaapit. Uuni ja mikro on tosin nostettu ylös, minkä vuoksi kylmälaitteiden vierellä seisoo vielä yksi korkea kalustekokonaisuus lisää. Jouduin hetken taivuttelemaan miestä luopumaan perisuomalaisesta astiakaapista. Lopulta yhteisymmärryksessä päädyimme valitsemaan altaaksi nykyään hyvin suositun upotetun altaan sijasta allaspöytäkokonaisuuden, johon kuuluu pesualtaan lisäksi pienempi allas ja tosiaan sitä tiskipöytää. Voipi mieskin kuivatella käsitiskejään siinä.

Koska yläkaappeja ei ole, on tilaa tuotu keittiöön isolla saarekkeella, joka tulee olemaan yli kolme metriä pitkä ja noin 110 cm syvä. Sinne mahdutamme kipot ja kupit sekä kuiva-ainetarvikkeet tulevaisuudessa.





Työtason kohdalla jouduimme tekemään kompromissin ja valitsimme tasoksi 20 mm paksun mustan laminaatin. Niin, laminaatin. Vaikka en ole siihen erityisemmin ihastunut. Tässä valinnassa käytännöllisyys ajoi mieliteon yli ja kaunis vaalea massiivipuu jäi laminaatin jalkoihin. Esikoisemme on nimittäin niin kova poika tiskaamaan ja toimimaan apukokkina, että puutasoja varmasti hirvittää. (Lisäksi on myönnettävä pieni laiskuus, mikä saattaisi näkyä puun huollon puutteena.)

Otimme myös kodinkoneet Kvikiltä, osan saimme roimalla alennuksella. Hanat vielä jätimme valitsematta, sillä niiden kohdalla valintamme ei ole vielä selvä ja haluamme selvittää vaihtoehtoja lisää. Keittiötilan valaistus tulee pääsääntöisesti hoitumaan kattoon upotetuilla ledeillä. Mutta olen jo ehtinyt suunnitella yläkaapittoman työtason päälle roikkuvia valaisimia, joista tällä hetkellä mieluisimpana ovat Innoluxin roikkuvat Pasila-valaisimet.
(Kuvat: Innolux)


Jeps, kaksi tuollaista mustaa roikkumaan tason päälle, taideteoksen viereen (tuo myyjämme kalustekuviin piirtämä peili esittää ko paikalle kaavailemaani taideteosta). En malttaisi odottaa kaikkea sitä kokkaamista ja fiilistelyä uudessa keittiössä. Tule jo kevät ja Kvik-kettiö! ;) 

Mitäs te tuumaatte keittiösuunnitelmistamme? :)









4 kommenttia:

  1. Ihanat suunnitelmat - en malta odottaa, kun näen tämän valmiina! Ja nuo valaisimet. Aah. <3

    VastaaPoista
  2. Tykkään! Pelkistetty tyyli on aika hyvä valinta. Meillä ei myöskään ole yläkaappeja lainkaan eikä sen puoleen kuivauskaappiakaan. Tamminen työtaso meiltä löytyy ja sitä tosiaan pitää (varsinkin altaan ympäriltä) huoltaa useamman kerran vuodessa. Eli ei se laminaattitaso ole mikään huono valinta käyttöhelppouden takia :)
    Malttamattomana odottelen minäkin uutta keittiötänne. Hieno siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ooona! :) puutasot on kyllä kauniita mutta huoltamisessa tosiaan oma pieni hommansa, luulen että meillä laminaatti menestyy paremmin. Kiva että on muitakin, jotka innolla jo odottelee :)

      Poista