13.3.17

Kotona

Edellisestä kerrasta, kun tänne olen kirjoitellut, on tainnut jo vierähtää lähemmäksi vuosi! Minne tämä aika oikein katoaa?? Ainakin se kiitää niin hurjaa vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä.
Elämä on ollut todella täyttä, hyvässä mielessä pääosin. Kuitenkin niin täyttä, ettei aika taikka energia ole joka juttuun riittänyt ja niitä juttuja on pitänyt siten karsia. Kuten tämän bloginkin päivitystä. 

Mutta jotta tämäkään ei jäisi aivan "keskeneräiseksi" saatte seuraavaksi melkoisen kuvapläjäyksen meiltä kotoa, johon siis viime kesäkuussa päästiin muuttamaan ja jota saatellaan valmiiksi vielä varmasti hyvä tovi..mutta siis, tervetuloa meille!


























Kesää kohti mennään. Innolla odotan jo, että saadaan vihdoin terassi tehtyä takapihalle..pihasuunnitelmatkin hyvällä mallilla. Katsotaan löytyykö aikaa ja innokkuutta tuoda osaa niistä tänne bloginkin puolelle. Jokatapauksessa, ihanaa ja aurinkoista kevättä itse kullekin! <3