9.10.15

Mustaa kodinhoitohuoneeseen

Jokin viikko sitten olimme jo ajatuksissamme päätyneet kalustamaan tulevan keittiömme mustilla kiintokalusteilla. Aloin itse ensin vähän jänistämään ja ajatukset lopullisesti vaihtuivat valkoiseen nähdessämme Sentin, jonka esittelin edellisessä postauksessa. Mielestämme matta mustat kiintokalusteet ovat kuitenkin huipputyylikkäät ja jotain "muuta" ainaisen valkoisen rinnalla. Mustaa siis jonnekin piti saada ja se jonnekin valikoitui kodinhoitohuoneeksi. Kalusteiksi valitsimme Kvikin Tintan. Kuvasta poiketen mustilla vedinlistoilla.

(kuva: Kvik)
Kodinhoitohuoneeseemme tulee sisäänkäynti eteisaulasta sekä ulkoa takapihan puolelta. Kodinhoitohuone toimii myös pukuhuoneena, sillä siitä on on käynti pesutiloihin ja saunaan. Aluksi suunnittelimme uloskäynnin läheisyyteen ns. kurarallia, jossa olisi ollut helppo pesaista niin koiran tassut kuin kuraiset muksutkin. Emme sitä kuitenkaan lopulta sisällyttäneet suunnitelmaamme, sillä seinän vieressä ralli olisi vienyt tilaa muilta toiminnoilta ja oven edessä rapa olisi roiskunut kalusteille. Joten päätimme jaksaa taluttaa/kantaa kaikki kuraiset kaverit jatkossakin pesuhuoneen puolelle.
Kalusteiden ollessa matta mustia, myös työtaso on musta. Sama kuin keittiössä. Altaasta halusimme käytännöllisen ja ison, joten sitä se onkin, teräksen muodossa. Hana tästäkin tilasta on vielä valitsematta, mutta alustavasti olemme pohdiskelleet hanaa "joustavalla" varrella, ehkä tiedättä millaista tarkoitan?

Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen lattian pinnoiksi tulee todennäköisesti jokin vaaleanharmaa, suuri laatta. Joitain minulla onkin jo mielessä, mistä myöhemmin varmastikin lisää. Myöskään seiniä emme haluaisi jättää valkoisiksi. Ajatuksenamme on tunnelmallinen, tummahko kodinhoito-kylpyhuonekokonaisuus. Ehkäpä seiniin valikoituu jotain kylmän harmaan sävyä.
Kodinhoitohuoneen suunnitelmassa pyrimme huomioimaan luonnollisesti pyykkihuollon, liinavaatteiden säilytyksen sekä myös seikan, että tilasta on uloskäynti. Tämän vuoksi pystykaappeihin halusimme vaatetangon heti ulko-oven viereen, johon muun muassa lasten ulkovaatteet voi siististi laittaa pois silmistä (todellisuudessa ne varmaan kuitenkin aina roikkuvat kylppärin hanoissa). Kuvissa pesukone on valkoinen, mikä kuuluukin tarjouspakettiin (hankimme myös kodinkoneet Kvikin kautta). Pohdimme vain yksi päivä, että onkohan tummansävyisiä pesukoneita olemassa? Sellainen kun kävisi varmasti paljon paremmin meidän tummaan kodinhoitohuoneeseen.



Myös huoneen pukutila-ominaisuus tulee sisustuksessa huomioida. Minkä vuoksi pukeutumis-/huilaus-penkin paikka jätettiin kalusteiden viereen, jonka yläpuolelle tullee koukkuja tai jokin naulakko pyyhkeille. Ehkäpä jotkin alla olevista koukuista löytää tien kodinhoitohuoneeseemme.
(NC:n koukut täältä, Muuton ripustimia mm täältä)

Ikean korkkipenkki on kerrassaan ihana. Toimisi myös khh:n penkkinä (Ikean sivuilla kerrotaan korkin hylkivän likaa ja kestävän kosteutta!).
(Sinnerlig penkki täältä)











Vai koettaisinkohan puuhastella betonin parissa ja valaa itse penkin khh:n tarpeisiin DIY-hengessä? Penkin tekoon kaiken lisäksi on verkko pullollaan ohjeita! Ajatuksissani penkki näyttäisi valmiina jokseenkin tältä...
(kuvan penkki valmiina hankittavissa täältä)
...aika "makkee", eikös?
                                                                    Ja kuka osaisi kertoa, mistä tämä ihanuus on (en tietoa mistään löytänyt, vaikka kuinka etsin)? Tämä asuntomessuilla Potius Isokiven WC:ssä ollut peili piristäisi kummasti tumman huoneen ilmettä!

Tumma, tunnelmallinen ja tyylikäs. Olisi tavoite kodinhoitotiloissa. Jos tavoitteeseen päästään, ehkäpä pyykinpesu, silitys ym hommatkin hoituu sujuvammin :)





4 kommenttia:

  1. Tervehdys! Heiladin tänne pomppiessani rakennusblogien lukulistalta toiselle :) Tsemppiä tulevaan koitokseen! Jään innolla odottamaan, että projektinne nitkahtaa liikkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mukava, että löysit lueskelemaan :) Ja kiitos kovasti, luulen että tsemppejä vielä tarvitaan!!

      Poista
  2. Kiva ja mielenkiintoinen blogi sinulla. Vinkiksi voin kertoa että Hooverilla on mustia pesukoneita, vieläpä kohtuuhintaan. Toki muiltakin valmistajilta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon 😊 Ja kiitos myös vinkistä, pitääkin käydä vilkaisemassa Hooverin koneita!

      Poista