15.11.15

Talo paikallaan!






Viikko vierähtänyt talopaketin saapumisesta ja nyt näyttää tältä! Ehdottomasti yksi elementtitalon parhaista puolista on se, että konkreettista tulosta näkyy hyvin pian. Toinen on se, ettei myös näin Suomen epävakaassa säässä tarvitse kauaa seurata sateen tuloa sisään, vaan talo on vikkelästi säältä suojassa.

Elementtien pystytyshän tapahtui päivässä. Seuraavana päivänä urakoitsijamme asensi muovikatteen rungon suojaksi ja loppuviikko vierähti katon teossa siten, että eilen loputkin kattopellit olivat paikoillaan.

Arvelus oli, että alimmassa kuvassa näkyvä iso olohuoneen ikkuna (230x300) tulisi irtaallisena ja olimme kuulleet, ettei sen asentaminen ole välttämättä aivan lastenleikkiä. Iloksemme asennus olikin onnistunut jo tehtaalla, eikä erillistä asennusta tarvinnut.

Otimme tosiaan talon sisustusta vailla valmiina, poislukien lvi-urakan, jonka olemme kilpailuttaneet. Sähkötöistä huolehtii mies, joka on pohjakoulutukseltaan sähköasentaja. Myös lattiavalu ja jotkin pienet hommat tulevat pystytysurakan ulkopuolelta. Itsellemme näin alussa jää työn organisointi (jossa onneksi talon pystytyksestä vastaava urakoitsijamme on runsaasti ollut apuna) ja siivous (mies onkin joka ilta huhkinut siivous hommissa työmaalla). Oma urakkamme alkaa varsinaisesti kuitenkin vasta ensi kuussa, minkä jälkeen olen asennoitunut olemaan yksinhuoltajana kevääseen asti...tai ehkäpä pääsen itsekin välillä "huilaamaan" raksahommiin ;)

Mitäs muuten olette mieltä väristä? Hieman alettiin yhdessä vaiheessa jo arkailla mustaa taloa mutta onneksi ei tarpeeksi :)

 

6 kommenttia:

  1. Kyllä tulee upee kun nyt jo näyttää noin hyvältä :) T:Ninni

    VastaaPoista
  2. On kyllä hieno väri. Mikä maalisävy on kyseessä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Tarkkaa värikoodia en valitettavasti osaa antaa, vaan tilauksessa ainoastaan Tikkurilan RAL-värikartasta väri musta. Kyseessä vasta pohjamaali mutta tosi hyvin nyt jo näkyy oikea sävy ☺️

      Poista