14.2.16

Ystävänpäivän aattona

Eilen vietettiin oikein rakentaja-pikkulapsi-perheen parisuhdeaikaa. Mummo tuli nimittäin hoitamaan muksuja ja pääsimme yhdessä miehen kanssa hommiin raksalle. Siis raksahommiin.

Itse olin intoa täynnä yhteisestä ajasta ja tositoimiin pääsemisestä ja hilpeällä tuulella porailin vanhalla "sähkömies"-tatsilla levyjä lastenhuoneen seinään. Alkukankeuden jälkeen, pysyi porakone liki yhtä hyvin kädessä kuin tuolloin lukioaikoina kesätöissä leikkiessäni sähköasentajaa.

Mies ei ihan yhtälaisella innolla ollut alkuun. Johtunee faktasta, että hän on saanut raksa-lystiä töiden lisäksi maistaa jo hyvin monet kerrat ja usein alkuyön tunneille.

No yhdessä tekeminenhän on kuitenkin parisuhteen perusta. Joten ajankohta oli noin ystävänpäivän alla mainio tiimityölle raksalla. Päivän kuluessa siirryimme poraushommista paikalliseen kaakeliliikkeeseen. Koska (ehkä lauantain johdosta) palvelu oli hieman hidasta, saimme keskenämme tuollakin vain hengailla ja hörppäsimmepä samalla kahvit ja parit keksit naamariin pahimman nälän karkoittajiksi. Kävi miltei romanttisesta ravintolakäynnistä.

Kaakelipaikasta siirryimme toiseen liikkeeseen, jossa pääsimme shoppailun alkuun. Pyysimme ensimmäisen tarjouksen laminaatista, jonka olemme valinneet olohuoneen ja makuuhuoneiden lattiamateriaaliksi. Keskustelimme tästä lattiamateriaalin valinnasta toki. Olinhan ensin melko vahvasti laminaattia vastaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin: minä: "Mun mielestä se parketti olis kuitenkin tosi ihana", mies: "Mä en kyllä haluu". Suurin piirtein noin. Keskusteltu siis on, kuten parisuhteessa kuuluukin.

Mutta aikas ihanan näköinen lattia se on tämäkin:

(Pergo White Pine Plank, ympäristömerkin saanut laadukas laminaatti. Kuvat Pergo)
 Vai mitä olette mieltä?

P.S. Jotta ette saa virheellisestä kuvaa yleisen keskustelun laadusta tässä perheessä, voin paljastaa, että noin 90 % tapauksista mies lopulta on ihan samaa mieltä kanssani alkuperäisestä kannastaan huolimatta (ehkä naiset tietääkin, miten tämä toimii ;) ).

Niin, ja ihanaa ystävänpäivää!!

2 kommenttia:

  1. Itse olen huomannut tässä raksaprojektin aikana, että olen vain luullut tekeväni suurimman osan meidän perheen päätöksistä, kun lopulta se onkin mies joka 99% kerroista saa tahtonsa läpi jollain mielenkiintoisella taktiikalla että se jää multa huomaamatta... Olisi mielenkiintoista tietää onko tää useammallakin miehellä salaisena taktiikkana? :D

    Käyn lueskelemassa, kiva blogi :)

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei S ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Suodatin erehtyi luulemaan viestiäsi roskapostiksi, mistä löysin sen vasta nyt.
      Mutta siis voihan näin olla, ehkä mies niin ovelasti ujuttaa mielipiteitään, että erehdynkin luulemaan niitä omakseni :D Pitääkin tiedustella hänen kantaansa tästä! :)

      Ja kiitos, kiva jos viihdyt mukana! :)

      Poista