19.8.15

HomeStyle: skandinaavista saaristolaisuutta

Pääsin taannoin vierailemaan eräässä upeassa kodissa täällä Kuopion Saaristokaupungissa. Vierailu oli mielettömän inspiroiva ja sain useita ideoita oman kodin suunnitteluun! Koti on valmistunut kuluvan vuoden keväällä ja sijaitsee kallioisella rantatontilla. Näkymät ikkunoista ovat ihanan rauhoittavat. Ei uskoisi, että keskustaan on vain muutama kilometri matkaa! Etupihalle näkösuojaksi on jätetty kekseliäästi kalliota ja vaikka naapureita lähes vieressä onkin, saa kallion ansiosta myös etupihan puoleisissa huoneissa oleskelle rauhassa katseilta suojassa.


       
Kodin yksityiskohdat materiaaleineen ja sisustuksen osalta ovat tarkkaan harkittuja. Erityisesti keittiö oli todella paljon mieleeni. Mustan, valkean ja koivun yhdistelmä sai laittamaan oman keittiösuunnitelman uusiksi. Talon asukkaat pitivät erityisen hyvänä hankintana käytännöllisiä ja kauniita kivitasoja, jotka kestävät hyvin hieman kovemmassakin käytössä.
                           Vaikka kyseessä on viimeisen päälle selkeää skandinaavista tyyliä edustava koti, ei se missään nimessä ole tylsä tai ennalta-arvattava. Väriä, eloa ja ilmettä on luotu muun muassa ihanilla tapeteilla, puun käytöllä(myös kattopaneli on puuta, mikä on melko harvinaista nykyajan moderneissa kodeissa), valaisimilla ja tekstiileillä. 
                                                                                                         
                                                      
 

           

Pisteenä iin päälle kotiin kuuluu rantasauna, jossa on tilaa myös vieraiden yöpyä. Kallaveteen on virkistävää pulahtaa saunan löylyistä, eikä näkymät saunaltakaan hassummat ole!

                        


Ihastuin sen verran tähän kotiin että voisinpa hetkessä vaihtaa omistajien kanssa osia asumisen suhteen ;)! Suurkiitos vielä heille, että sain tulla kyläilemään <3


2 kommenttia: